2011 ikäluokka Maskun Talvisarjan finaaliin!

20.3.2022

Lemun Visan 2011 syntyneet taistelivat tänään Maskun Talvisarjassa Divarin finaalipaikasta. Vastustajana A lohkon voittanut Liedon Pallo. Ottelu oli todella tasainen ja Lieto siirtyi ensimmäisellä puoliajalla 1-0 johtoon hienolla kaukolaukauksella.

Lemulaiset ei tästä masentuneet vaan paransivat otteitaan ja toinen puoliaika oli kovaa Visalaisten painostusta. Ansaittu tasoitus syntyi kun toista puiliaikaa oli pelattu noin 6 minuuttia. Sen jäljeen lisättiin höyryä entisestään ja noin 11 minuutin kohdalla Lemu siirtyi 2-1 johtoon. Johtolukemat säilyivät loppuun saakka, vaikka Lieto sakkin vielä pallon kertaalleen maaliin. Maali kuitenkin hylättiin paitsion vuoksi. 

Lopulta hieno taisteluvoitto ja paikka finaalissa! Divarin finaali pelataan Maskussa KHT kentällä 9.4.2022 klo 14.30 Vastaan tulee joko Maskun Palloseura tai RaiFu.